04/02/2013

Raikasta!






 






Viikonlopun ja talven jälkeen tekee mieli kaikkea raikasta ja tuoretta. Värikäs tyyny löytyi sisustusliikkeen alennusmyynnistä ja lähikauppa myy narsissinippuja yhdellä punnalla.

Nyt aloitan taas raakaruokailun - yleensä se kestää minulla viikon ja saatan kyllä sinäkin aikana vähän lipsua. Helpoin ja paras lounasreseptini on kipata kulhoon pilkottuja herkkusieniä, tuoretta pinaattia, ituja, porkkanaa ja muita vihanneksia. Kiehautan kattilassa misokeiton liemeksi ja kaadan sen hieman jäähtyneenä vihannesten päälle. Sellainen "puoliraaka" keitto siis. Raakaruoka tekee minusta uskomattoman ylienergisen - saatan esimerkiksi herätä viideltä aamulla pyörittelemään päässäni ideoita, joita on niin paljon, etten ehdi ajatuksissani edes käsitellä niitä. Hieman vaikeasti kuvailtava olotila, eikä välttämättä aina kovin mieluisa. Sitä aikaa kun ei tahdo olla kaikkien juttujen toteuttamiseen, enkä tahdo jättää mitään puolitiehen. Ensimmäisellä kerralla luulin vain kuvittelevani ruokavalion vaikutukset, mutta sama juttu on tapahtunut jo monta kertaa. Jos siis tarvitset jonkin asian hoitamiseen ylimääräistä tsemppiä ja energiaa, kokeilepa syödä ruokasi kypsentämättömänä.

Energistä viikkoa!




2 comments:

Liinu said...

Ahaa. Tarvitsen siis raakaruokaa!

Maija said...

Kannattaa kokeilla! Siinä täytyy vaan muistaa, että ihan kaikki syötävä pitää olla raakaa, jotta homma toimii.